Jatkuva oppiminen ja toimiva tiimityö saavat Senior Android Developer Hangin viihtymään työssään

Rakkaus Suomeen sai Hang Do Minhin muuttamaan Helsinkiin 12 vuotta sitten. Kiinnostus teknologian hyödyntämiseen ihmisten arjen helpottamiseksi on tuonut hänet ohjelmistokehityksen pariin. Vitec Tietomitalla Hang työskentelee VINGO Driver -mobiilisovelluksen greenfield-projektissa, jossa rakennetaan täysin uutta ratkaisua alusta lähtien tiiviissä yhteistyössä kehitystiimin kanssa.

Innostuksena Suomi ja ohjelmistokehitys 

Hang on syntynyt ja kasvanut Unkarissa, mutta Suomi on kiehtonut häntä jo nuoresta lähtien. Ensikosketus suomalaiseen kulttuuriin syntyi musiikin ja Suomi–Unkari-ystävyysseuran kautta. Lopulta rakkaus Suomeen sai hänet muuttamaan Helsinkiin 12 vuotta sitten. Kuten Suomen kulttuuri, myös tietotekniikka on kiehtonut Hangia nuoresta asti. Hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä Unkarissa ja suoritti maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Tällä hetkellä hän syventää osaamistaan kauppatieteiden opinnoilla Aalto-yliopistossa. 

"Olen aina ollut kiinnostunut ohjelmistokehityksestä ja siitä, miten teknologiaa voidaan käyttää ihmisten arjen helpottamiseen. Suomessa olen päässyt työskentelemään erilaisten tiimien kanssa ja saanut uusia näkökulmia ohjelmistokehitykseen." 

Tietomitalla Hang työskentelee kehitystiimissä, joka kehittää uutta VINGO Driver -sovellusta. Tietomitan työpaikkailmoitus tuli vastaan sopivaan aikaan, kun edellisessä työpaikassa oli meneillään muutoksia ja Hang oli päättänyt tutustua vaihtoehtoihin.  

"Tietomitan työpaikkailmoitus kuulosti heti mielenkiintoiselta. Alusta asti rakennettavan uuden sovelluksen kehittäminen, eli tällaisen greenfield-projektin parissa työskentely, kiehtoi erityisesti, koska aikaisemmissa rooleissa olen työskennellyt valmiiden järjestelmien parissa", Hang kertoo.  

Vitec Tietomitan toimiminen kestävän kehityksen periaatteita edistävällä toimialalla tekee työstä Hangille erityisen merkityksellistä. 

Innostavaa yhdessä kehittämistä 

Hangin työpäivät koostuvat koodauksesta, tutkimustyöstä, suunnittelupalavereista ja tiimin sisäisestä yhteistyöstä. Tiimissä on neljä Android-kehittäjää, joista kolme on senioritason ammattilaisia.  

Viikot alkavat yhteisellä suunnittelupalaverilla, jossa käydään läpi projektien eteneminen ja jaetaan tehtävät. Keskustelu jatkuu läpi viikon tiimin omassa Slack-kanavassa ja toimistolla tapahtuvissa spontaaneissa ideointihetkissä.  

"Meillä on tiimissä todella hyvä henki ja avoin ilmapiiri. Kaikilla on lupa kysyä, ehdottaa ja oppia. Yhteistyö toimii loistavasti ja on innostavaa, kun voi keskustella muiden kehittäjien kanssa ja yhdessä etsiä parhaat ratkaisut." 

VINGO Driver -projektissa hyödynnetään uusimpia teknologioita ja alan standardeja. Hangin mielestä on palkitsevaa, että kehitystyössä on varattu aikaa myös tutkimiseen ja kokeilemiseen.  

"On todella motivoivaa työskennellä projektissa, joka tarjoaa mahdollisuuden rakentaa jotain aivan uutta ja oppia samalla jatkuvasti."

Tiimityön lisäksi Hang on mukana toimiston yhteisöllisessä tekemisessä. Yksi hänen lempiharrastuksistaan on työkavereiden kanssa perustettu fermentointikerho, jossa valmistetaan kombuchaa, kimchiä ja muita kokeellisia herkkuja. 

Tietomitalla panostetaan ihmisiin 

Hang kuvailee Tietomittaa huolehtivaksi ja joustavaksi työnantajaksi. Jo rekrytointiprosessi jätti positiivisen vaikutelman: kaikkiin hakemuksiin oli perehdytty huolella, ja haastatteluissa syntyi heti avoin ja rento tunnelma.  

"Oli selvää, että Tietomitalla oikeasti panostetaan ihmisiin", Hang sanoo. 

Tietomitan yrityskulttuurissa Hang arvostaa erityisesti avointa kommunikaatiota ja luottamusta. Yrityksen arvot yksinkertaisuus, avoimuus ja luotettavuus ovat aidosti läsnä jokapäiväisessä työssä. 

"Erityisesti pidän ajatuksesta ”yksinkertainen on kaunista”, koska yksinkertaisuus on usein vahvuus. Ei tarvitse turhaan monimutkaistaa asioita." 

Hangin mielestä Tietomitta tukee työntekijöiden hyvinvointia sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa monin tavoin. Työpäivien lomassa voi hyödyntää liikuntaetuja, ja keskiviikkoisin toimistolla järjestetään yhteinen jumppatunti. Myös aiemmin mainittu kerhotoiminta ja yhteiset tapahtumat tuovat iloa työarkeen.  

Hang työskentelee pääosin etänä, mutta käy pari kertaa viikossa myös Vitec Tietomitan Helsingin toimistolla. Haastatteluun Hang osallistuu yhden Vitec Groupiin kuuluvan yrityksen Brysselin toimistolta. Paikallisiin kollegoihin hän on tutustunut syksyllä Vitec Groupin 40-vuotisjuhlilla.  

"Tukholmassa järjestetty tapahtuma oli kyllä ikimuistoinen, ja oli mahtavaa tavata Vitec Groupin työntekijöitä eri maista", Hang kertoo.  

Musiikki tuo vastapainoa työarkeen 

Työn ulkopuolella Hang saa energiaa musiikista ja liikkumisesta. Hän on laulanut kuorossa lukioajoista lähtien ja on nykyisin mukana Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuorossa. 

"Kuoroharjoitukset ovat minulle tärkeä hetki viikossa. Siinä laulaessa työasiat unohtuvat, kun saa keskittyä ihan toisenlaiseen tekemiseen. Musiikki on minulle tapa rentoutua ja oppia uutta." 

Hang matkustaa säännöllisesti Belgiaan, jossa hänen puolisonsa asuu. Etätöiden ansiosta yhteydenpito ja matkustaminen onnistuvat joustavasti. 

"On hienoa, että työ mahdollistaa elämän tärkeiden asioiden yhdistämisen – sekä ammatillisen kasvun että läheisten näkemisen, hän kiteyttää lopuksi."  
 

Vitec Tietomitan työntekijätarinat esittelevät kiertotalouden ohjelmistoratkaisujen takana toimivia asiantuntijoita. 

 

Ilman Viteciä....

Yhteiskunnassa on paljon tärkeitä toimintoja, joita emme ehkä tule aina ajatelleeksi mutta joiden on vain pakko toimia. Ne ovat kaikki riippuvaisia luotettavista ohjelmistoista. Vitec tarjoaa juuri tämänkaltaisia liiketoiminnalle ratkaisevan tärkeitä ohjelmistoja. Kehitämme ja toimitamme eri aloille suunniteltuja tuotteita, joilla on päivittäin ratkaiseva merkitys yhteiskunnalle.

Onnistuminen edellyttää meiltä nöyryyttä ja työmme jatkuvaa arviointia: mitä ohjelmistoja kehitämme, mitä tuotteita meillä on ja millaisiin ratkaisuihin pyrimme. Otamme haasteita vastaan ja juhlimme menestystä joukkueena. Vitecin palveluksessa sinun on meidän kaikkien tapaan ajateltava kauaskantoisesti. Todellakin, koska asiakkaamme – ja heidän asiakkaansa – luottavat meihin tänään ja huomenna.

Koska ilman Vitecia heidän toimintansa pysähtyy.

Vitec työnantajana