09 tammikuuta 2023
Toimitusjohtajan tervehdys
Oikein hyvää alkanutta vuotta! Vaikka viime vuosi oli monin tavoin haastava maailmantilanteen ja toimialan pyörteissä, me täällä Vitec Tietomitassa aloitamme uuden vuoden innoissamme siitä, että VINGO-ohjelmiston kehitysponnistelut alkavat todella näkyä. Olemme saaneet asiakkailtamme erittäin hyvää palautetta uudistuneiden tuotteiden käyttöliittymästä ja käytettävyydestä. Tänä vuonna jatkamme vahvaa panostusta VINGO-ohjelmiston vankkoihin perustuksiin sekä kehitystyöhön kasvavan kehittäjäporukan avulla.
Meille on tärkeää olla ympäristöhuoltoalan yritysten luotettu kumppani digitalisaation polulla ja pystyä vastaamaan toimialan muutoksiin ohjelmistokehityksessä ja asiantuntijapalveluissamme. Toimintamme lähtökohtana on kehittää kestäviä, pitkän aikavälin ratkaisuja, jotka tuottavat arvoa asiakkaillemme. VINGO hoitaa huimat 54 miljoonaa liiketoiminnan tapahtumaa vuodessa. Tämä saa meidät nöyräksi siitä, miten paljon dataa hallinnoidaan ohjelmistomme avulla.
Tämän vuoden teemaksi olemme valinneet yhdessä tekemisen. Pyrimme toimimaan entistä vahvemmin yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, ja sisäisesti kehitämme jatkuvasti työtapojamme ja itseämme työntekijöinä. Minua lämmittää todella paljon se, miten vastuullisesti jokainen työntekijämme hoitaa oman roolinsa, ja miten olemme sitoutuneet yhdessä tekemisen teemaan. Suuren kiitoksen annan myös meidän johtoryhmälle. Meillä on huipputiimi, jonka avulla saamme tavoitteemme vietyä maaliin.
Tavatessani asiakkaitamme erilaisissa tilaisuuksissa viime vuonna, sain vakuuttua siitä, että olemme tehneet oikeita asioita sekä asiakkaidemme, että heidän asiakkaiden eteen. Hyvillä mielin jatkamme kiertotalouden dynamona tärkeää työtä ympäristömme hyväksi.
Kiitos yhteistyöstä!
Tuomas Tokola
CEO, Vitec Tietomitta Oy