01 lokakuuta 2024
Ekokuljetus JNH Oy – Ympäristö- ja jätehuollon edelläkävijä
Ekokuljetus on Fluo-konsernin perustajayhtiö. Konsernin kasvun ja laajentumisen myötä siitä on muodostunut kokonaisvaltainen kiertotalouden palvelukonserni. Yhtiön toiminta on varsin monipuolista, ja sen tueksi VINGO tarjoaa älykkäitä ratkaisuja.
"VINGO toimii meillä toiminnanohjausjärjestelmänä. Se on käytössä kattavasti asiakaspalvelussa, laskutuksessa ja tilausten käsittelyssä. Lisäksi meillä on autopääteohjelmat kuljettajille, selainpohjainen logistiikka ja uusimpana asiakasraportointipalvelu. Nämä ominaisuudet tukevat koko palveluketjuamme, sillä tieto kulkee helposti asiakkaalta kuljettajalle, laskutukseen ja raportoinnin kautta takaisin asiakkaalle,” kertoo Marja Huopana.
Asiakaslähtöistä raportointia VINGOlla
Ekokuljetus pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa vastatakseen asiakkaidensa muuttuviin tarpeisiin. Asiakkaiden raportointivelvollisuuden lisääntyessä yhtiö on onnistunut vastaamaan näihin tarpeisiin asiakasraportointipalvelun avulla. Raporteista asiakas löytää kattavat tiedot voimassa olevista jätehuoltopalveluista, mukaan lukien sähköiset siirtoasiakirjat.
“VINGOn konkreettisina hyötyinä on ollut esimerkiksi se, että pystymme tarjoamaan kattavat sähköiset palvelut asiakkaille. Avaintekijä on ehdottomasti ollut asiakasraportointipalvelu, jonka avulla asiakas pystyy näkemään ajantasaiset tiedot heidän jätehuoltopalveluistaan. Toiminnanohjausjärjestelmän avulla olemme onnistuneet automatisoimaan työtehtäviä, mikä on vähentänyt manuaalista työtä ja tehostanut yhtiömme toimintaa”, Huopana toteaa.
Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä
Ekokuljetuksen tavoitteena on edistää vastuullisuutta ja parantaa asiakkaidensa kierrätysastetta. VINGO on osoittautunut korvaamattomaksi työkaluksi hiilijalanjäljen pienentämisessä ja hiilikädenjäljen kasvattamisessa.
“Yhteistyö Vitecin kanssa on joustavaa ja asiakaslähtöistä. Heillä työskentelee tutut ihmiset, jotka tuntevat yhtiömme ja pystyvät auttamaan meitä parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on pitkä yhteinen historia, ja Vitec Tietomitalta saa apua myös kiireellisissä tilanteissa. Suosittelen VINGOa muillekin yhtiöille sen monipuolisten toimintojen ja integroitavuuden vuoksi,” kertoo ajojärjestely- ja henkilöstövastaava Julia Niemelä.