Vitec Tietomitta

Visiomme on olla luotetuin ympäristöhuoltoalan digikumppani.

Tuotteet ja palvelut

Kestävää ja pitkäjänteistä kehitystyötä

Ympäristöala uudistuu ja sitä koskevat säädökset, lait ja asetukset muuttuvat jatkuvasti. Meille on tärkeää, että tunnemme asiakkaidemme toimialan ja voimme olla auttamassa asiakkaitamme kaikenlaisissa tilanteissa. 

Viime vuosina olemme tuoneet ratkaisuja jätelain vaatimuksiin, tiedon hyödyntämiseen muun muassa kuljetusten optimoinnissa ja karttatasojen hyödyntämisessä sekä erilaisten toimintojen automatisoinnissa. Nämä uudet palvelut ovat mahdollistaneet uudenlaista tehokkuutta ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Toimintamme lähtökohtana on toimia pitkäjänteisesti ja kehittää pitkän aikavälin ratkaisuja asiakkaitamme kuunnellen. Meillä on kehitystyön tukena Vitec-konsernin reilut 40 yhtiötä, joista jokainen kehittää kapean toimialan liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja. Tämän yhteisön ja osaavan henkilöstön avulla kehitämme toimintaamme ja palvelemme kiertotalouden dynamona parhaamme mukaan.

Vitec Tietomitta johtoryhmä

Luotettu tänään ja huomenna

Vitecin toiminta perustuu arvoihin, jotka ohjaavat brändilupauksemme kanssa
päivittäin kaikkea toimintaamme sekä päätöksentekoamme.

Tuotteet ovat toimintamme perusta

Vertical Market Software

Yksinkertainen on kaunista

Yksinkertaiset ratkaisut kestävät pisimpään.

Avoimuus ja luottamus

Yhteistyö ja vastuullisuus vievät menestykseen.

Vitec Tietomitta Oy

Olemme erikoistuneet ympäristöhuoltoalan toiminnanohjausratkaisuihin ja kehittäneet VINGO-tuoteperheemme erilaisia sovelluksia jo 30 vuoden ajan. Missiomme on huolehtia siitä, että kaikki pystyvät paremmin pitämään huolta ympäristöstämme.

VINGO-tuotteemme ja palvelumme toimivat kiertotalouden dynamona auttaen ympäristöhuoltoalalla toimivia asiakkaitamme hallitsemaan ydintoimintonsa ketteränä kokonaisuutena tilauksesta kuljetukseen ja laskutuksesta raportointiin. 

Kuulumme Vitec Software Groupiin, joka on vertikaalisten markkinoiden johtava ohjelmistotoimittaja Pohjoismaissa. Vitec Software Group kehittää ja toimittaa standardiohjelmistoja erilaisille kapeille markkinasegmenteille. LIsätietoa: www.vitecsoftware.com

Miten kiertotalouden dynamo auttaa meitä pitämään huolta ympäristöstämme?